Erältä, eräistä
Yhtä aikaa ajaton ja kantaa ottava, tunnelmallisista luontokuvista ja lastumaisista tarinoista yhdeksi pitkäksi kertomukseksi nivoutuva teos on tuore tuulahdus suomalaisessa eräkirjallisuudessa. Samalla se on tarina ihmisistä, joita kirjoittaja on kohdannut elämänsä poluilla, sillä heistä me aina lopulta kerromme. He lopulta ovat niitä, jotka ovat muovanneet meistä sen, keitä me olemme.
Luontoa ylistävässä Erältä, eräistä -teoksessa kuvaillaan vuodenkierron mukaan kulkevissa tarinoissa erityisesti luonnon kauneutta. Kertomusten sisällä kulkee hento säie, joka tarina tarinalta vahvistuu, rakkaudesta ja toivosta, uudesta alusta.
Monni Himari on syntynyt Hämeenlinnassa vuonna 1985. Hän työskentelee retkeilytoimittajana ja luontokuvaajana ja asuu Pohjois-Norjan Lakselvissa. Kaksikymmentä kuusi lastua sisältävä Erältä, eräistä on hänen esikoiskirjansa.
Tammipäivän hämärä punoi pakkasta hohtavan hennon harson ja verhosi sillä tunturihuiput peitellen ne nukkumaan. Näiden muinaisten, avolakisten, jättiläismäisten maankohoumien takaa pohjoisesta alkaisi suuri ja mahtava erämaa, jonka suojissa onnelliset riekot saivat rauhassa rakentaa lumikieppejään.
Hiljaisten havupuiden kyyneleet kimmelsivät jäähelminä ensimmäisten suojapäivien jälkeisillä pakkasilla, tai kuten vanha kansa tapasi sanoa, vesihilkalla ja pyynsilmällä, mutta yhtä kaikki: helmikuulle havahtuneet itkuiset metsät vaikeroivat yhdessä Itämerta.
Pohjoisen maaruskaa matkiva rahkasammal on vielä viime syksyn jäljiltä punehtunut, ja Torronsuon aavaa maisemaa riittää yhtä pitkälle, kuin silmä kantaa. Jostain kuuluu kapustarinnan haikea vihellys. Tjyyh.
Lemmenkipeä hauki nousee kudulle. Se on liikkeellä hyvissä ajoin; on huhtikuun puoliväli. Pilkimme kevätpyhää, jolloin talven voimat on voitettu ja vanha aurinko siirtynyt taivaanpallon eteläiseltä puoliskolta pohjoiselle – nyt päivän ja yön pituudet ovat lähes kaikkialla maapallolla samat. Vain ääripäissä eletään eri aikaa: pohjoisnavalla alkaa puolen vuoden pituinen päivä ja etelänavalla yö.
Metsä hedelmöityy tummanpuhuvien pilvien välistä pilkahtelevasta valosta, ja kasvien viherhiukkasissaan säilömä valoherkkä pigmentti, lehtivihreä, vahvistuu. Pihkasta paisuneet urvut ojentuvat kohti aurinkoa. Metsä on pitkän talviunen jälkeen janoinen. Pian runsaiden sateiden jälkeen kasvit, pensaat ja puut kuitenkin heräävät eloon ja niiden kaikki sävyt voimistuvat. Luonto vahvistuu – myös meissä.
Laajoista kairoistaan tunnettua, vaeltajan kauneimmatkin haaveet täyttävää Urho Kekkosen kansallispuistoa kulkiessaan saapuu kerran mahtavan Siliäselän rinteille, joiden leveiltä reunoilta valuu maa komeaksi kuruksi – niin vehreäksi ja vihannaksi, ettei enää tiedä, onko Lapissa vai missä.
Hillankukka avautui. Ennelintu kukkui. Yöttömän yön hento hämärä verhosi tyynen Pöyrisjärven pintaa, jonka vastarannalla harvat havut piirsivät pehmeitä piirtoja punehtunutta taivasta vasten. Aurinko möllötti ja odotti, tuijotti tiiviisti yhdellä silmällään, aivan kuin se vahtisi. Minua – ja sinua.
60° 18,1′ N 19° 07,9′ E. MÄRKET. Suolan karkaisema rupinen luoto Ahvenanmeren iholla. Ja kun sille päälle sattuu, maamme myrskyisin paikka, jossa saattaa saada kivuliaan osuman Itämeren tuulen lataamasta nyrkiniskusta suoraan palleaan, tai hyistä merivettä ja vihaisen tiiran paskaa päällensä. Mutta silti siellä rakastuu.
Tummien korpien tuutulaulu soi, kun yö peitteli väsynyttä kulkijaa. Kynttilän hento liekki tavoitteli pallokorsun pyöreää pintaa, mutta sen voima ei riittänyt valaisemaan ympäröivää pimeyttä. Sinnikkäästi pinnistäen se onnistui kuitenkin antamaan tilalle muodot – kaarevan kuvan kaikkeudesta, ympyrän muotoisesta tai ilmansuuntien mukaan kahdeksan nurkan maasta, jota peitti korkea taivaskatto, kirjokansi. Se pysyi ylhäällä maailman keskuksessa sijaitsevan sekä Pohjantähden paikoilleen seivästäneen taivaannaulan varassa, jonka ympärillä Eeden ja tuhannet tähdet tanssivat. Nytkin taivaanlaen kuvitteellinen kupu pyöri, ja elämä sen alla jatkui taittuen loppusyksyn yöksi. Itärajan Virolahti oli käymässä nukkumaan.
Vihelsi hiljaa erämaanvirttä, kuiskutteli suurista syysseikkailuista, maalasi mielessä maiseman niin, että taivas on kultaa ja maassa jängät korallista kupariin ja karmiiniin — Puljutunturi. Näin monta vuotta siihen meni, ja niistä jokainen kannatti odottaa. Jostain määräämättömästä syystä olin aina aiemmin päätynyt ruskan aikaan Urho Kekkosen puolelle, mutta ei sielläkään ole koskaan huonoa ollut.
Saatavilla kirjastoista
Erältä, eräistä on suuren suosion saavuttanut omakustanne, jota voi lainata myös kirjastoista ympäri Suomen. Julkaisun jälkeen (03/2020) ja edelleen kirjalla on kuudenkymmenen varaajan jono Helmetin tietokannassa.
Kirjasta sanottua
“Suomalainen eräkirjallisuus on selkeästi kaivannut Marinellan silmiä ja käsiä. ”
— Latu&Polku (Latu&Polku)
“Ajattelin, että selaan heti nopeasti läpi, niin näen mistä on kysymys. Juutuin tekstiin, jämähdin kuviin, tunsin lämpöä, tunsin ihailua, tunsin mielihyvää, olin myyty – enkä ole edes vielä lukenut Erältä, eräistä -kirjaa. Noin harmonista kokonaisuutta kirjassa en heti vähään aikaan muista nähneeni, mutta silti se on kuin kahdesta maailmasta. Toisaalta hyvin moderni lähestymistapa, mutta jotain niin niin tuttua, kuin vanhoissa erä- ja matkailukirjoissa ajalta jolloin värikuvat tulivat kansien väliin. Erältä, eräistä on tummanpuhuva teos, mutta ei lainkaan synkkä. Onnittelut, upea lopputulos!”
— Joppe Ranta (Retkinikkari), retkeilytoimittaja
“Mykistävän kaunis teos. Taitava kerronta.”
“Vangitsee lukijansa heti ensimmäisestä kaskusta lähtien täysillä. Mitä pidemmälle tätä lukee, niin rulee tunne, että kirja on sekä mahtava ylistys Suomen luonnon monimuotoisuudelle, että myöskin osittain taustalla löytyy lisäksi epäsuora rakkauskirje (tai kaipuukirje) myös ihan jollekin tietylle, lienenkö väärässä. Ainakin sellainen tunne tuli itselle.
Kirja on mieletön kokonaisuus. Toivon todella, että tämä ei jää viimeikseksesi. Omasta hyllystä löytyy useampaakin kotimaista erä-/luontokirjailijaa (A.E. Järvinen, Aho, Ilmola, Tuominen, Turunen, jne.) ja tämä ei muuten kalpene yhtään tuossa seurassa. Upea teos!
Hienoa että joku tällaisia vielä tänä päivänä tekee.”
“– En olisi ennen tätä uskonut sanovani näin, mutta Nellan luontokuvaukset ovat myös erittäin eroottisia. Tarinan Pöyrisjärven erämaasta olen lukenut jo ainakin kymmenen kertaa: “Kello oli vaille kahdeksan, kun saaliskalojen evät viimein irtosivat. Vaalea liha oli mehevää ja sopivasti haavoja polttavan suolaista. Maistelin, maiskuttelin, söin ja livoin ahnaasti auringon polttamia huuliani.” Tähän saakka olin ajatellut, että romanttinen kirjallisuus ei ole minua varten, mutta nyt oivalsin, että minun romantiikkani on erilaista. Se ei löydy Pariisin lamppujen alta vaan nuotioilta ja auringonlaskun värjäämiltä tuntureilta. Myös kirjan kuvitus on upea. Teos on sekoitus valokuvataide-, tieto- ja satukirjaa. Paikoittain tieto-osuudet lipsahtavat vähän turhan yksityiskohtaisiksi, mutta lyhyiden kappaleiden ansiosta kirja ei ole liian raskas.”
Emmi Nuorgam — Lukuretriitti
“Oli kyllä upea kirja. Monessa kohtaa meni roska simmuun, niin väkeviä tunteita tekstissä lymysi. Huikea kokemus, johon tekee mieli palata uudestaan. Kiitos.”
“Istahdin laiturille. Avasin kirjan ja luin puolet yhdeltä istumalta, vaikka tarkoitus oli lukea viipyillen. Tarinoissa on niin kaunista sanojen leikkiä ja hetkien kuvausta, että aloin itkemään. Ja tuntuu, että teksti tavoittaa jotain sellaista minun sielunmaisemasta, mikä on jäänyt pitkään sanoittamatta. Bonuksena kauniit kuvat ja ihana paperi, jolle kirja on painettu. Se tuntuu vanhan ja kelottuneen hongan pinnalta.”
“Istun postin edessä penkillä ja luen esikoistasi, Marinella! Ohi lipuvat ihmiset tuijottaa, koska itken. Minäpä en välitä. Minä itken ylpeydestä, sanojesi kauneudesta ja muodoista. Näistä kuvista. Luonnosta. Tarinoista meistä. Ihmisistä. Siitä, että olen saanut kulkea mukanasi. Mutta eniten itken siksi, että tämä lohduttaa minua valtavasti juuri nyt. Kuulen lukemani sinun äänelläsi. Ja muistan, että sielläkin, 1 372 km:n päässä, on minun laumaani. En ole yksin.”
“Olen lukenut, pureskellut, makustellut, katsellut, ihastellut ja fiilistellyt… Vähän mua on jopa ujostuttanut. Välillä on fiilis, että luen salaa sun päiväkirjaa tai ajatuksia. Sä oot rohkea. Sä riisut itsesi alasti, paljastat kaiken. Silti sä oot vahva ja kaiken väärän yläpuolella. En osaa oikein kuvailla sanoin tätä kirjasi lukemisesta seurannutta fiilistä… Huhhuh ja Wau!”
Ostamalla kirjan tuet luonnon monimuotoisuutta
Kymmenys kirjan myyntivoitosta lahjoitetaan Luonnonperintösäätiölle vanhojen metsien suojeluun. Luonnonperintösäätio ostaa lahjoitusvaroin luonnonalueita ja rauhoittaa ne pysyvästi. Ostamalla kirjan tuet vanhojen metsien suojelua ja luonnon monimuotoisuutta. Kiitos tuestasi.
Mikäli olet kiinnostunut kirjojen jälleenmyynnistä, voit tilata kirjoja Kirjavälityksen kautta tai laittamalla sähköpostia osoitteeseen: hi@marinellahimari.fi. Mikäli olet kiinnostunut arvostelukappaleesta, laita viestiä samaan osoitteeseen.